
Vedonlyöntiä on harrastettu iät ja ajat, mutta se on kehittynyt viime aikoina valtavasti digitaaliseen suuntaan. Suuri osa vedonlyönnistä tapahtuu nykyään netissä ja nykyisin uumoillaan sen tulevaisuuden suuntauksia. Onko virtuaalitodellisuus seuraava trendi? Tämä artikkeli on sponsoroitu.
Virtuaalitodellisuus tarkoittaa simuloitua ympäristöä, jossa ollaan vuorovaikutuksessa muiden ihmisten ja teknologian kanssa. Käyttäjä saa keinotekoisen läsnäolon tunteen, joka välittyy VR-laitteiden avulla. Tällaisia laitteita on muun muassa virtuaalilasit. Virtuaalitodellisuus ja vedonlyönti saattavat tuoda mielenkiintoisia mahdollisuuksia pelialalle.
Virtuaalitodellisuuden kiinnostus kasvamassa
Virtuaalitodellisuuden ensimmäiset askeleet nykymuodossaan otettiin 2010-luvulla, jonka aikana markkinoille on tullut enemmän kuluttajille suunnattuja laitteita. Sen aikana virtuaalitodellisuus on saanut yhä enemmän palstatilaa medioissa ja sen tulevaisuuden mahdollisuuksista on keskustelut monella alalla.
Monet teknologian suuryritykset ovat niin ikään osoittaneet mielenkiintoa virtuaalitodellisuuteen ja siihen liittyvään teknologiaan. Tämän voi havaita esimerkiksi suurista investoinneista, joita yritykset ovat tehneet virtuaalitodellisuuden parissa.
Virtuaalitodellisuuden historiaa lyhyesti
Virtuaalitodellisuuden historia kantaa kuitenkin pidemmälle kuin saatamme kuvitella. Ensimmäiset asiaan liittyvät maininnat ovat peräisin jopa 1930-luvulta, tosin kaunokirjallisuudessa. Ensimmäinen konkreettinen keksintö saatiin aikaan muutama vuosikymmen myöhemmin, kun 1960-luvulla maailmaan tuli patentoitu Sensorama.
Sensoraman tarkoitus oli näyttää videokuvaa katsojalle ja samalla stimuloida käyttäjän muita aisteja. Tällä pyrittiin saavuttamaan mahdollisimman realistisen tuntuinen kokemus. Samoihin aikoihin kehitettiin ensimmäinen päähän kiinnitettävä laite. Sen avulla käyttäjä pystyi kokemaan virtuaalitodellisuuden.
Yhdysvaltojen armeija ja viihdeala
Laitteet olivat kuitenkin hyvin alkukantaisia nykyteknologiaan verrattuna. 1980-luvulla virtuaalitodellisuus otti seuraavia kehitysaskeleitaan, kun Yhdysvaltojen armeija havahtui teknologian tuomiin mahdollisuuksiin. Silloin kehitettiin ensimmäiset lentosimulaattorit, joilla lentämistä pystyi opettelemaan turvallisesti.
Samoihin aikoihin virtuaalitodellisuus alkoi ottaa ensiaskeleita alalla, jossa sen näkyvyys ja olemassaolo tunnetaan ehkä eniten: viihdeteollisuudessa.
Tällä alalla alettiin tehdä tietokoneella erikoistehosteita, joilla haluttiin saada parempaa vaikutelmaa elokuvakohtauksista. Asiaa kehiteltiin pienin askelin, mutta suurimmat harppaukset on otettu vasta viime vuosina.
Virtuaalitodellisuus pelialalla
Peliala kuuluu viihdeteollisuuden alakategorioihin ja se on tunnetusti omaksunut jännittäviä teknologian innovaatioita käyttöönsä. Se on havahtunut merkittävällä tavalla virtuaalitodellisuuden mahdollisuuksiin ja nykyisin monia digitaalisia pelejä voi pelata eri VR-laitteiden avulla.
Pelaaja voi hypätä virtuaalitodellisuuden avulla keinotekoiseen peliympäristöön, jossa voi olla vuorovaikutuksessa täysin uudella tavalla.
Aistimuksia ei koeta ainoastaan silmien kautta, vaikka näköaisti lienee tärkein väylä onnistuneessa pelikokemuksessa. Keinotekoisessa ympäristössä voidaan tarjota ärsykkeitä myös esimerkiksi hajuilla ja erilaisilla ilmavirtauksilla.
Haasteita ovat tällä hetkellä virtuaalitodellisuudessa käytettävät laitteet. Ne ovat tällä hetkellä melko kalliita ja niistä saa pulittaa yleensä satasia, ellei jopa tuhansia euroja. Tämä lisää kynnystä VR-pelaamisen kokeiluun, koska läheskään kaikilla ei ole resursseja moiseen investointiin.
Pelaamiseen halutaan nykyään ryhtyä helposti ilman sen kummempia vaiheita. Tämä saattaa vähentää niin ikään virtuaalitodellisuuden kiinnostavuutta.
Jos VR-laitteiden hinnat laskevat ja virtuaalitodellisuuden maine tulee helpommaksi suuren yleisön keskuudessa, saattaa virtuaalitodellisuudesta tulla varsin mielenkiintoinen ja jännittävä ominaisuus pelialalla. Tulevaisuus näyttää, miten kehitys etenee.