Kuinka Formula 1 Wunderkind Max Werstappen Tuli Multimiljonääriksi 23-Vuotiaana?

  • By Jari
  • 29 huhtikuun, 2021

Entisen Formula 1 -kuskin poijalla Max Verstappenilla on aina ollut edessään kirkas tulevaisuus. Hän voitti kansalliset kisat ennen kuin hän oli 10 ja oli maailman nuorin Formula 1 -kuski. Vaikka hänellä ei vielä olekaan maailmanmestaruusvoittoa – ja Mercedeksen ollessa huipulla vaikuttaa se epätodennäköiseltä hetkeen – on Verstappen silti rikkaampi kuin useimmat hänen ikäisensä kuskit.

Max Verstappen noustaa sijoitustaan

Max on entisen Formula 1 -kuskin Jos Verstappenin poika. Josilla oli hyvä ura urheilijana. 106 lähtöä kahdeksalla kaudella – vanhempi Verstappen ajoi seitsemälle eri tiimille, joista kaikki ovat lakkautettuja. Tuona aikana Joe tienasi 17 pistettä ja vain kaksi palkintopallipaikkaa, joista kumpikin tapahtui 1994 Michael Schumacherin tiimikaverina Benettonilla.

Max Verstappenin formulaura alkoi neljävuotiaana karting-radalla. Heti alusta lähtien hän näytti potentiaalinsa voittaen paikallisia ja kansallisia kisoja. Karting-uran kohokohta oli vuonna 2013, kun hän voitti World Karting Championship -kisan KZ1-luokassa.

Vuonna 2014 hän vaihtoi eurooppalaisiin Formula 3 -kisoihin, joissa hän ajoi autolla kilpaa ensimmäistä kertaa. Vaikka hän ajoi vain kolmossijalle ensimmäisenä vuonnaan, johti hän uskomattomalla kymmenellä voitolla, johon sisältyi myös kuusi peräkkäistä voittoa.

Verstappen siirtyy Formula 1 -ajoihin

Seuraavana vuonna Verstappen siirtyi suoraa Formula 1 -kisoihin Scuderia Toro Rosson riveihin (nykyään tunnetaan nimellä Alpha Tauri). Hän oli 17-vuotias ja nuorin aloittava ajaja ikinä maailmanmestaruustasolla. Toisissa ajoissaan Malaysiassa hän sai ensimmäiset pisteensä tulemalla seitsemänneksi.

Kului kuitenkin vielä vuosi ennen kuin hän siirtyi Toro Rosson ”isosisarustiimiin” eli Red Buliin. Mar Verstappen kuitenkin voitti ensimmäisen Formula 1 -ajonsa vuonna 2016 Espanhan Grand Prixissä. Samalla hänestä tuli nuorin Formula 1 -kuski, joka on voittanut kisan. Hän oli 18 vuotta ja 228 päivää vanha.

Vuonna 2021 Verstappen on ylittänyt isänsä menestyksen Formula 1 -maailmassa. Hänellä on 10 voittoa, 42 palkintopallipaikkaa ja kolme paalupaikkaa kohtuullisen lyhyeltä uralta. Vaikka hän ei olekaan vielä päässyt loistamaan kunnolla, on hänen urallaan vielä vuosia aikaa.

Hän on vasta 23-vuotias ja uransa huipulla. Red Bull on antanut hänelle täyden tukensa, halusivatpa he sitä myöntää tai eivät.

Kuinka rikas on Max Verstappen?

Max Verstappen on yksi Formula 1 -maailman menestyneimmistä kuskeista neljällä viime kaudella. Luonnollisesti se takaa mukavasti tuloja.

Vuoden 2020 alussa Red Bull teki sopimuksen Verstappenin kanssa neljäksi lisävuodeksi $15,7 miljoonasta per vuosi. Tämä tarkoittaa, että nuorikuski on osa Red Bull -tiimiä ainakin kauteen 2023 asti. Kun tähän lisätään Tag Heuer -autosponsori sekä muut sponsorit, Verstappen on selkeästi erittäin rikas mies ikäisekseen.

Vaikka tiedot hänen tämän hetkisestä varallisuudestaan vaihtelevat, RaceFans.net sekä muutamat muut lähteet ilmoittavat Verstappenin varallisuudeksi $25 miljoonaa.