Kolikkopelit netissä ja muut netin aikuisten pelimahdollisuudet

  • By Jari
  • 15 kesäkuun, 2022

Aina siitä lähtien kuin 80-luvulla koteihin tulivat kotitietokoneet ja konsolipelit, pelaamisen määrä on kasvanut. Samalla kun pelaamisen määrä on kasvanut, on pelaaminen myös laajentunut kaikkiin ikäryhmiin ja sukupuoliin. Samalla myös kolikkopelit netissä ovat tulleet pelattaviksi mobiilissa ja sitä myöten mahdollisiksi pelata missä tahansa, ja koska tahansa.

Koko asenne pelaamista kohtaa on yleisesti muuttunut hyväksyvämpään suuntaan, koska erilaista pelaamista on entistä enemmän, ja pelaamista on nimenomaan suunnattuna myös aikuisille, eli pelaaminen ei ole enää 80-luvun tyylisesti nuorille suunnattua, vaan nimenomaan aikuisille.

Viihdettä ja työtä

Pelaaminen on yleisesti vapaa-ajan tekemistä, harrastus, mutta se voi olla myös ammatti. Itseasiassa pelaaminen ammattina on noussut viime vuosina jopa ammattikouluihin ja yliopistoihin opinto-ohjelmiin ympäri maailman, ja USA:ssa on tarjolla jopa urheilustipendejä yliopisto- ja collegetasolla eurheilun ammattilaistason pelaajille.

Yleisesti kuitenkin aikuisten pelaaminen on vapaa-ajan tekemistä, eikä varsinaisesti edes harrastus. Kolikkopelit, onnenpelit ja vaikka ruletin pelaaminen ovat ajanviettotapoja, joita aikuiset kaikissa ikäluokissa harrastavat toiset satunnaisesti ja toiset enemmän. Näissä onnenpeleissä eli kasinopeleissä on tärkeätä kaikkien pelaajien ymmärtää, että ne ovat nimenomaan onnenpelejä ja tarkoitettu ajanvietteeksi ja viihteeksi, jota kautta sitten kylläkin on mahdollista aina välillä myös voittaa.

Sen sijaan ammattina eivät onnenpelit oikein toimi sen todellisen pohjansa mukaan, että voittoon vaikuttaa vain onni, ja ammattimaisen pelaamisen idea on osaamistason korkeus. Mitä pelejä olisi sitten tarjolla aikuisille ammatiksi?

Ammattimainen aikuispelaaminen

Jos verrataan tätä 2020-lukua, vaikka 1990-lukuun niin aikuisilla on paljon enemmän mahdollisuuksia pelata ammatikseen. Jo pohja-ajatus pelaamisesta on sallitumpaa, ja nykyaikainen digitaalinen maailma on luonut yhteiskuntiin uusia tasoja, jotka mahdollistavat hyvinkin korkean elintason pelaamalla – esimerkiksi monet Dota2 pelin ammattilaiset ovat voittaneet miljoonia euroja jo yhdestä turnausvoitosta, jos ovat nousseet mestariksi Dota2 kiertueen The International turnauksessa.

Viimeiset 3-4 turnausfinaalia on pelattua sellaisella palkintotasolla että viisihenkisen voittajajoukkueen jokainen pelaaja on saanut omalle tililleen vähintään pari miljoonaa euroa.

Yleensä kun maailmalla puhutaan ammattipelaajista, ei kuitenkaan vielä ole kyse näistä eurheilun ammattilaisista, vaikka heitäkin on maailmalla jo tuhansia, ja Etelä-Koreassa jopa firmojen omat ammattilaisliigat mm Starcrafrt II pelissä, joka on Korean kansallispeliksi asti noussut tietokonepeli – vaan enemmistön puheessa ammattipelaajat löytyvät urheiluvedonlyönnin ja pokerin sekä perinteisten pelin kuten shakin ja backgammonin sekä bridgen parista – ammatikseen voi siis nykyään pelata varsin montaa peliä, mutta useimmiten vain kansainvälisellä huipputasolla pääsee sellaisille tienesteille, että voittojen avulla voi oikeasti pelata ammattilaisena.

Mutta aivan samalla tavalla asiat ovat täällä Suomessa monessa muussakin puoliammattilaistasolla – esimerkiksi harvat jalkapalloilijat tai jääkiekkoilijatkaan tulevat Suomessa toimeen vain pelaamisella, kyllä heistä monet käyvät myös tavallisissa töissä, ja mentäessä toisiin lajeihin kuten lentopalloon, käsipalloon tai vaikkapa koripalloon, sama toistuu – vain harvat voivat elättää itsensä täysin pelaamalla ammatikseen.

Tietokonepeleissäkään ei kovin moni suomalainen ole noussut sellaiselle tasolle, että he pelaamalla voisivat sanoa elättävänsä itsensä, muutama sellainen pelaaja kyllä löytyy ja heistä ja koko Suomen eurheilusta voi lukea lisää suomiesports.fi sivustolta.

Pokerin pelaaminenkin on osittain onnenpeli – varsinkin jos pelaat vain kasinoiden nettiturnauksissa tai pokerisivustojen online peleissä – mitä pienemmät panokset, sitä holtittomampaa ja ajattelematonta pelaamista tapahtuu. Ammattilaistasolla panokset ovat kuitenkin jo niin suuret, että pelaajat oikeasti miettivät mahdollisia todennäköisyyksiä, ja pelattaessa oikeasti paikan päällä, tulee kysymykseen sitten se todellinen pokerinaama – kuka osaa pitää itsensä kasassa parhaiten koko turnauksen. Pokerissa on kyse niin taidosta, ihmisten lukemisesta, kuin sitten myös siitä korttionnesta, sillä kukaan ei voi koskaan tietää, mikä se seuraava kortti on, mikä pakasta pöytään tulee.

Oikeastaan kaikki muuta nettikasinoiden pelit, eli myös kolikkopelit ovat sitten ajanvietettä ja viihdettä. Ne ovat 100 % onnenpelejä, joissa kasinolla on aina muutaman prosentin etu, ja kuka tahansa pelaajista voi voittaa- ja se jokaisen voitonmahdollisuus pitää kolikkopelit nyt ja tulevaisuudessa isojen massojen suosikkipeleinä.

Toisaalta sitten kasinoilla on useimmilla nykyään tarjolla myös vedonlyönti – urheiluvedonlyönti on kansainvälisesti se eniten rahaa liikuttava pelitapa – jalkapallo, koripallo, nyrkkeily ja jatkossa yhä enemmän esiin nousevat eurheilun kamppailut keräävät päivittäin satojen tuhansien pelaajien panokset, ja miljoonat ihmiset jännäävät eri kamppailuiden katsomoissa kotona ja paikan päällä areenoilla. Suomessakin on useita ammattimaisesti vetoa lyöviä pelaajia, joista monet kertovat, ettei vedonlyönnin ammattilaisuus todellakaan sovi jokaiselle.

Ammattilainen ei voi suosia omia suosikkejaan, vaan tarvittaessa pitää osata myös panostaa omaa suosikkiaan vastaan, tai sitten olla kokonaan pelaamatta – vedonlyönti jos mikä on numeropeliä – siinä ratkaisevat todennäköisyydet, tietämys ja jälleen myös se onni- lopullisen ratkaisun otteluun voi tuoda täysin onnenkantamoinen, tai pelaaja, johon luotit, pelaakin kipeänä ja vie mennessään koko joukkueen.

Aikuisena voi pelata missä vain ja koska vain

Älypuhelimet tulivat arkeemme jo vuosia sitten, ja siitä lähtien ne ovat vähitellen vallanneet enemmän ja enemmän arkeamme. Aluksi ole kyse vain puhelimesta, mutta nopeasti siihen tuli kylkeen myös pikaviestit, kalenterit, kamera – ja sitten oltiinkin jo nykyaikaisten sosiaalisten medioiden aikakaudella.

Nykyään meidän monen kohdalla alati joka paikkaan meitä seuraava älypuhelin pitää huolen siitä, että muistamme mennä sovittuihin paikkoihin, ja muistamme ostaa kaupasta ruokaa, mitä kotoa puuttui. Me voimme seurata omaa elämäämme ja tekemisiämme erilaisten sovellusten kautta, ja totta kai myös pelaaminen on ollut jo vuosia osa tätä mobiilielämää.

Mobiilipelaaminen on itseasiassa alati kasvava ala. Me pelaamme kotona, töissä ja matkoilla erilaisia pelejä. Meillä on ajanvietepelejä, tietopelejä, kasinopelejä, kolikkopelit ja erilaiset livepelit – joita kasinotkin tarjoavat kahta eri tyyli eli livevedonlyönnin ja livekasinon. Muita livepelejä ovat sitten mm. erilaiset eurheilun genreen sisältyvät livepelit kuten erilaiset FPS-ammuntapelit ja elossa säilymispelit ja sotapelit, joita pelataan nykyään aivan kaikissa ikäluokissa nuorista aikuisista aina ikäihmisiin saakka- onhan sitä ollut jo pitkään myös senioritason eurheilu turnauksia mm. CS:GO pelin parissa.

Viihdepelaamisen a ja o

Suurin osa kaikesta aikuisten pelaamisesta on viihdepelaamista. On sitten kyse ammunta- tai ajopeleistä, shakista tai kasinopeleistä, kaikkien aikuisten on syytä pitää silmällä oman pelaamisensa kehitystä. Pelaaminen vie helposti tunteja per pelikerta, joten itselle on hyvä tehdä jonkinlaiset rajat pelaamiselle ja siihen vietetylle ajalle.

Kaikessa pelaamisessa on hyvä asettaa omat rajat, jotta ei unohda muuta elämistä. Jokainen joka on joskus pelannut, tietää, että ilman omia rajoja, voi pelaaminen viedä vaikka koko viikonlopun lähes ilman taukoja, ja jälkeenpäin sitä voi olla itselle sitten jopa vihainen. Viihdepelaamisen suhteen parasta on se, että saa pelattua pelaamisen ilon puolella – todellisena viihteenä ja ajanvietteenä.

Se sitten ovatko ne pelit kolikkopelejä, vai ammuntapelejä on jokaisen aikuisen oma päätös – jokainen aikuinen on vastuussa itse omista päätöksistään ja omasta elämästään. Pelaaminen vaan voi tuoda arkeen iloa ja jännitystä – pelaa siis itseäsi kohtaan vastuullisesti.