Kalle Simpanen

  

Nuorisopäällikön toimenkuva
Nuorisopäällikkönä ensisijaisena tehtävänäni on vastata HKV:n 11–16 vuotiaiden (vuonna 2015, 99–04 syntyneet) nuorien toiminnasta ja sen kehittämisestä. Keskeisenä tavoitteenani on kehittää HKV:n nuorisourheilun toimintamalleja ja kasvattaa seuran harrastajamääriä. Lisäksi tehtävänä on seuran valmentajien, ohjaajien ja muiden vapaaehtoisorganisaatioon kuuluvien työn tukeminen ja koordinointi.

Taustani Helsingin Kisa-Veikoissa
Tulin HKV:n toimintaan perinteisen kesäurheilukoulun kautta 9-vuotiaana. Osallistuin samana kesänä ensimmäiseen kilpailuuni. Muistan ensimmäisestä kilpailusta hyvin, että hyppäsin pituutta paljain jaloin, juoksin 60 metriä piikkareilla ja punnersin ennen kuulantyöntösuoritusta. Olin innossani kisatunnelmasta ja yleisurheilukärpänen puraisi minua. Hyvät muistot lapsuudesta ja nuoruudesta HKV:ssä ovat ennen kaikkea leireistä, viestiseuraotteluista ja tunnelmista kisamajoituksissa.

Taustani urheilijana

Lapsena harrastin monia eri lajeja.  Juostiin, hypittiin ja pelattiin pihalla sekä paikallisella urheilukentällä. Kokeilin ensimmäisen kerran pika-aitajuoksua 11-vuotiaana. Pidin aitajuoksusta, koska se on rytmikästä ja monipuolista. Päälajini oli aikuisiällä 400m:n aidat. En koskaan varsinaisesti valinnut lajia, vaan laji valikoitui pikkuhiljaa. Nuorena aikuisena tiedostin, että minulla on hyvät ominaisuudet pitkiin aitoihin ja mitalit alkoivat kiilua silmissä.
Paras saavutukseni tuloksellisesti on 400m:n aitojen Kalevan kisojen hopeamitali, ennätykseni kyseisellä matkalla kirjataan lukemin 51,09. Olemme myös voittaneet joukkueena suomen mestaruuden SM-viestin 4x100 m:llä ja seissyt podiumilla nuorten SM-moniotteluissa.

Mitä muuta olen tehnyt ja miksi palasin takaisin HKV:n toimintaan
Yleisurheilun ohella opiskelin ja aktiiviurheilu-uran jälkeen valmistuin Helsingin yliopistolta, jossa opiskelin liiketaloutta ja metsäekonomiaa Maatalous-metsätieteellisessä. Olin useita vuosia töissä sekä rahoitus- että it-palveluiden parissa. Nuorisopäällikön tehtävä HKV:ssä kiinnosti minua, koska ajatus toimimisesta urheilun parissa oli ollut mielessäni jo jonkin aikaa.

Filosofiani nuorisourheiluun
Nuorisourheilun tulisi olla hauskaa, monipuolista ja tekemisen ei pitäisi olla ryppyotsaista. Treeneissä ja kilpailuissa nuori voi kokeilla urheilullisia rajojaan. Yleisiä sääntöjä, toisia urheilijoita ja valmentajia pitää tietenkin kunnioittaa. Ajoittain kannattaa osallistua myös kilpailuihin, koska niissä lapsi pääsee kokemaan onnistumisen ja joskus myös pettymyksen tunteita. Kilpailu on jännittävä tapahtuma ja jännitys saattaa tuntua joskus epämiellyttävältä. Tästä huolimatta myös kilpailuissa olisi hyvä säilyttää tietty rentous ja nautinto. Urheilussa pitää säilyä ilo kovista tavoitteista ja treeneistä huolimatta. Mikäli ilo katoaa, motivaatio tekemiseen hiipuu.

Lasten ja nuorten pitää saada harrastaa yleisurheilua tasosta riippumatta. Jokaisella on oma urheilijan tai urheiluun liittyvä polkunsa ja siihen pitäisi tarjota mahdollisuus - oli tavoitteena sitten tulla huippu-urheilijaksi, valmentajaksi tai kisatoimitsijaksi. HKV:n tulisi olla kaikille kiva paikka, koska siellä on hauskoja leirejä ja toimintaa hyvien kavereiden kanssa. HKV ja yleisurheilu antaa paljon muita eväitä elämään ja luo yhteisöön kuuluvuuden tunnetta.

Yleisurheilulajien suuri määrä ja niiden erilaisuuden tuoma vaihtelu tekevät yleisurheilusta mielenkiintoista. Eri yleisurheilulajien vaatimat voima-, tekniikka-, nopeus-, sekä kestävyysominaisuudet antavat eri ominaisuuksiltaan lahjakkaille nuorille urheilijoille mahdollisuuden tähdätä omassa lajissaan korkeammalle tasolle, mikäli nuori on kiinnostunut liikunnasta ja kilpailemisesta. Hyvänä pitkän aikavälin tavoitteena ja monipuolisuuden mittarina kukin nuori urheilija voikin pitää oman sarjan moniottelukilpailun läpiviemistä ennen täysi-ikäiseksi tuloa. Tarkoituksena on saada monipuolisesti kokemusta eri lajeista ja tuoda vaihtelevuutta harjoitteluun.


- Kalle Simpanen, HKV:n nuorisopäällikkö


   Helsingin Kisa-Veikot
PL 1
00251
Helsinki
Toiminnanjohtaja Reijo Siitonen
040 506 6482 , toimisto(ät)helsinginkisaveikot.fi
Nuorisopäällikkö Kalle Simpanen
0400 176 135 , kalle.simpanen(ät)helsinginkisaveikot.fi